资讯

Yli kymmenen miljoonan seuraajan amerikkalaisräppäri Lil Nas X, oikealta nimeltään Montero Hill, nousi maailmanmaineeseen vuoden 2018 jättihitillä Old Town Road. Räppäri ja laulaja tunnetaan rohkeasta ...
Sää on ollut viime päivinä Suomessa tavanomaista viileämpää. Käännettä säätilanteeseen ei ole näkyvissä ainakaan elokuun aikana. Forecan mukaan kylmin poikkeama saattaa kuitenkin kaikota syyskuussa. T ...
Helsingin yllä voi lähipäivinä nähdä ilmalaivoja. Helsingin kaupunki testaa ilmakuvauksen uusia menetelmiä yhdessä Forum Virium Helsingin kanssa toteutettavassa pilotissa. Kelluu-yrityksen ilmalaivat ...
Henkirikosten määrä laski Suomessa vuosien 2013-2023 välillä. Määrä väheni yli kolmanneksella 1,4 surmatusta henkilöstä 0,9 surmattuun henkilöön 100 00 asukasta kohti. Asia käy ilmi Helsingin yliopist ...
Tennistähti Serena Williams on kertonut kamppailleensa painonsa kanssa molempien raskauksiensa jälkeen, vaikka hän noudatti terveellistä ruokavaliota ja treenasi ahkerasti. Nyt 43-vuotias nainen on ke ...
Pääkaupunkiseudulla ihmeteltiin elokuun puolivälin aikoihin epätavallisen näköistä pilveä. Kyseessä oli Forecan mukaan ...
TLC-televisiokanavan Satakiloiset siskot -sarjan tähti Tammy Slaton on tehnyt viime vuosina valtavan elämänmuutoksen. Nyt ...
Suomen eturivin pop-artisti Chisu, oikealta nimeltään Christel Sundberg, on kertonut sosiaalisessa mediassa äitinsä Anja Sundbergin menehtyneen. Artistin äiti kuoli nopeasti edenneen sairauden seurauk ...
Poliisi varoittaa Metan sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebookissa ja Instagramissa leviävistä petollisista mainoksista. Lapin poliisilaitoksen mukaan rikosilmoituksia lievistä petoksista on ki ...
Laulaja Christina Aguilera on saanut tänä vuonna paljon kohua aikaan hänen uudella ulkonäöllään. Suurin muutos lienee laihtuminen monta vaatekokoa pienemmäksi, minkä lisäksi asiantuntijat epäilevät ar ...
Pop-tähti Justin Bieberin ja hänen vaimonsa, malli Hailey Bieberin, avioliitto on ollut koetuksella viime kuukausina. Pariskunta on määrätietoisesti kumonnut huhut ongelmista, mutta nyt esille on nous ...
Showpainin legenda Hulk Hogan, eli oikealta nimeltään Terry Bollea, menehtyi 71-vuotiaana heinäkuussa. Hoganin tytär Brooke on useaan otteeseen epäillyt isänsä virallista kuolinsyytä, eli sydänkohtaus ...