资讯
Pääkaupunkiseudulla ihmeteltiin elokuun puolivälin aikoihin epätavallisen näköistä pilveä. Kyseessä oli Forecan mukaan ...
TLC-televisiokanavan Satakiloiset siskot -sarjan tähti Tammy Slaton on tehnyt viime vuosina valtavan elämänmuutoksen. Nyt ...
Deittailu on muuttunut hurjasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Aiemmin parisuhteet syntyivät juhlissa, työpaikan ...
Näyttelijä Jessica Alba erosi juuri ennen kesän alkua aviomiehestään Cash Warrenista, jonka kanssa hän oli ollut naimisissa ...
Uusi kansainvälinen tutkimus vahvistaa sen, minkä moni kahvinjuoja on tiennyt jo pitkään. Aamun ensimmäinen kupillinen kuumaa voi todella parantaa mielialaa. Warwickin yliopiston ja Bielefeldin ...
Norjassa astuu ensi vuoden alussa voimaan uusi laki, joka kieltää energiajuomien myynnin alle 16-vuotiaille. Päätös tehtiin lasten ja nuorten terveyden suojelemiseksi. Liiallinen energiajuomien käyttö ...
Doechii on perunut nyt People -sivuston mukaan kolme keikkaa, joiden oli määrä tapahtua tällä viikolla festivaaleilla Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Erikoista keikkojen perumisissa on se, että tähti ...
Irlantilaissyntyinen näyttelijä Pierce Brosnan esitti James Bondia neljässä 007-elokuvassa vuosina 1995-2002. Nykyään 72-vuotias tähti on kommentoinut humoristisesti kysymystä, olisiko hän valmis ...
Tietosuojalauseke. Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden tallentamisen laitteellesi. Verkkopalvelun ...
Taannoin eräs Suomen suosituimmista kappaleista oli Yön polte -yhtyeen Tyttö sinä olet meritähti, joka teki Vaasan saaristossa sijaitsevan Kala-Jannen tunnetuksi kautta maan. Jättihitissä riimiteltiin ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果