资讯

Tshekkipuolustaja Jan Rutta, 35, on palaamassa Euroopan kaukaloihin tulevaksi kaudeksi. Sveitsiläislehti Blick uutisoi, että ...
Syyttäjä vaatii NHL-tähti Mikko Rantaselle rangaistusta luvattomasta poissaolosta asepalveluksesta, kertoo Ilta-Sanomat. IS ...
Carolina Hurricanesia edustanut ruotsalaishyökkääjä Jesper Fast joutui päättämään pelaajauransa 33 vuoden iässä. Hän ilmoitti lopettamispäätöksestään kesäkuussa. Fast ei pystynyt pelaamaan enää viime ...
Colorado Avalanche on tehnyt yksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Victor Olofssonin kanssa. Sopimus on arvoltaan 1,575 ...
Suomalaispuolustaja Jani Hakanpään, 33, viime kausi meni pilalle loukkaantumisen vuoksi. Polvivamman takia Hakanpää pystyi pelaamaan koko kaudella vain kaksi NHL-ottelua Toronto Maple Leafsissa ja ...
Kiekkourallaan Patrik Laine on herättänyt alusta asti paljon keskustelua. Hän on poikkeuksellinen maalintekijä, mutta ei ole ...
Viisi entistä Kanadan vuoden 2018 U20 jääkiekkomaajoukkueen pelaajaa on todettu syyttömäksi naisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tuomari julisti torstaina CBC:n Newsin mukaan. NHL:ssäkin pelanneita ...
NHL:ssä viidellä viime kaudella nähty yhdysvaltalaishyökkääjä Kieffer Bellows, 27, jatkaa uraansa Ruotsissa. SHL-seura Brynäs IF tiedotti sunnuntaina tehneensä ensi kauden kattavan sopimuksen ...
NHL:ssä mittavan uran maalivahtina, valmentajana ja seurajohtana toiminut Wayne Thomas, 77, on kuollut. Suru-uutisesta kertoo miehen entinen NHL-seura San Jose Sharks. Sharksin mukaan Thomas kuoli ...
Washington Capitalsin legendaarinen ruotsalaissentteri Nicklas Bäckström, 37, on jatkamassa pelaajauraansa. Ruotsalainen HockeyNews.se uutisoi, että Brynäs IF aikoo pitää maanantaina ...
Philadelphia Flyersin entinen ykkösmaalivahti Carter Hart on ollut poissa kaukaloista reilun puolentoista kauden ajan kanadalaisen jouduttua mukaan koko maata ravisuttaneeseen raiskausepäilyvyyhtiin ...
Toronto Maple Leafs ja Vancouver Canucks ovat tehneet vaihtokaupan NHL:ssä. Kaupassa Toronto saa hyökkääjä Dakota Joshuan. Vastineeksi Vancouver saa 4. kierroksen varausvuoron kesälle 2028. Joshua, 29 ...